Sukunimen historia

Komulainen-sukunimen historiaa

Eero Komulainen (Iisalmi), M. Sjöström (Helsinki) 2010

Komulaisten nimen historiaa tai taustaa ei ole vielä varmuudella voitu ratkaista, mutta tulkintoja nimen alkuperästä kuitenkin voidaan tehdä.
Kirjoitustaidottomille ihmisille nimien kirjoitusasuilla ei ollut kovinkaan väliä. Heille tähdellistä oli tunnistaa korvakuulolta nimet puhutusta kielestä. Kirjoitusasuilla ei ollut mitään merkitystä, jos ihminen oli myös lukutaidoton, ja myös lukutaitoisille mutta kirjoitustaidottomille merkitys oli aika vähäinen. Kirjoitustaidottomille ihmisille, vaikka he olisivatkin olleet lukutaitoisia, ei heidän omien nimiensäkään oikeinkirjoituksella ollut sanottavaa väliä. Maalaisrahvas oli yleisesti kir-
joitustaidotonta, minkä vuoksi nimien kirjoitusasuja 1600–1800-luvuilla on syytä arvioida korvakuulon perusteella eikä niiden tarkan ortografian mukaan.

Paikkala (1997) pitää todennäköisenä, että itäsuomalainen sukunimijärjestelmä syntyi jo 1200-luvulla: ”Jo ensimmäisistä kirjallisista lähteistä (hajatietoja 1300- ja 1400-luvulta, koko väestöstä 1500-luvulta) alkaen esiintyy itäsuomalaisilla sukunimiä.” Joka tapauksessa itäsuomalaisilla oli suvun nimiä käytössä jo myöhäiskeskiajalla, mutta ruotsalaisessa vaikutuksessa eläneillä länsisuomalaisilla sukunimien käyttö on ollut huomattavasti vähäisempää. Lännessä monet sukunimet vakiintuivat vasta 1800-luvulla. Nimistöntutkimus on osoittanut myös sen, että itäsuomalaiset sukunimet ovat olleet vakaasti periytyviä. Sen sijaan esimerkiksi län-
sisuomalaiset, mahdolliset talonnimipohjaiset lisänimet vaihtuivat usein esimerkiksi muutettaessa pitämään toista viljelystä. Paikkalan (1997) mukaan periytyvyys on ollut itäsuomalaiselle nimijärjestelmälle jo syntyperäinen piirre.

Paikkala (1997) arvioi itäsuomalaista periytyvää lisänimiperinnettä ”ehkä koko maailman vanhimmaksi” tavallisen rahvaankin käytössä olleeksi sukunimijärjestelmäksi. Sukunimi-järjestelmän tavanomaisen kehittymisen mukaisesti Itä-Suomessakin sukunimet juontavat juurensa mm. henkilönnimestä, mahdollisesta lisänimestä, ammattinimikkeestä, kansasta, heimosta tai kotipaikasta. Useimmat itäsuomalaiset sukunimet eli periytyvät lisänimet on alkujaan muodostettu sukujen jonkinmoisten patriarkkojen etunimistä (Paikkala 1997). Ne saattoivat olla peräisin monesta eri kulttuurista ja kielestä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Mikkonen ja Paikkala 2000) mukaan sukunimi Komulainen (Komu) on todennäköisesti variantti ortodoksisesta pyhimyksestä P a k h o m i o s. Nimen variantteja Pahon, Pakom, Pakomij ja Komo on havaittu mm. Venäjällä. Näistä on muotoutunut sukunimiä, joista mm. Komo on ollut käytössä Laa-
tokan Karjalassa Salmin pogostassa ja Komulainen Pohjois-Karjalassa. (Mikkonen ym. 2000, s. 239). Juvalla on esiintynyt 1500-luvulla Kamalainen-nimi (eräällä sikäläisellä miehellä jo jossain asiakirjassa ”Komolain” vuonna 1561). Mahdollisesti juuri se on myöhäisemmässä vaiheessa muuttunut Komulaiseksi. Pakhomioksen nimi on ollut vuosisatojen varrella jonkin verran käytössä mutta ei erityisen yleisenä nimenä ortodoksisessa nimistössä. Alkuperältään Pakhomios on ollut kreikankielinen käännös muinaisegyptiläisestä nimestä Pakom, Pahom, joka on tarkoittanut kotkaa tai haukkaa. 

Askeetti pyhä Pakhomios Suuri (296−346) keräsi Ylä-Egyptin vuorilla ja autiomaassa erakkoina asuneita ihmisiä ja kokosi heidät yhteisöksi. Hän perusti varhaiskristillisinä vuosisatoina noin vuonna 320 jaa. ensimmäisen kenobiittisen miesluostariorganisaation Akhmimin lähelle Tabennesiin Ylä-Egyptiin ja loi luostarilaitoksen yhteiselämän säännöt. Ennen erakoksi ryhtymistä Pakhomios oli egyptiläinen kopti, joka palveli upseerina Rooman keisarillisessa armeijassa (Hakkarainen 2008).

Paikkalan (1997) mukaan ortodoksisen kirkon vaikutus idästä on ulottunut Savilahden eli nykyisen Mikkelin alueelle, ylitse rajan jopa sen jälkeenkin, kun Pähkinäsaaren rauha oli luovuttanut alueen läntisen kirkon tukijoille, ja siten myös Savilahden itäpuolella sijainnut Juva on toki ollut olennaisesti samassa vaikutuspiirissä. Juvan alue asutettiinkin pysyvämmin vasta noin 1200-luvulla. Joka tapauksessa 1300-luvulle saakka Savilahden ja Juvan alueet Etelä-Savossa eivät edes olleet Ruotsin vallassa, vaan Savilahdessa oli idän ortodoksisen kirkon seurakunta.

Nimistöntutkimuksen kokemusten mukaan taloille ja perheille muodostui herkemmin periytyviä nimiä harvinaisemmista henkilönnimistä kuin yleisemmistä. Harvinaisemmat nimet erottelevat paremmin ympäristöstään, mikä on yleensä lisänimen motiivi. Harvinaisempi miehennimi Pakhomios taustana sopii tähän muodostumiskuvioon. Komulaisten nimi ”Komulainen” on luultavasti peräisin siitä, että yksi esi-isä oli jossain vaiheessa myöhemmällä keskiajalla saanut kastenimen Pakhomios, arkikielessä sitten luultavasti Komi, Komu. Tämän jälkeläisiä, vaikkapa pojanpoikia, alettiin kutsua Komulaisiksi, mikä merkitsi suunnilleen ’Komu-papan väkeä’. Tuo ortodoksinen tausta merkitsisi, että Komun/Komulaisen nimi saattoi muodostua perheelle vasta myöhäiskeskiajalla eli ei ainakaan ennen noin vuotta 1000, koska keskiajan ensimmäisellä puoliskolla ortodoksia ja sen nimistö olivat hyvin kaukana. Ei siten tiedetä, onko kyse mahdollisesti jo jostain varhaisimmista mahdollisista kontakteista, esimerkiksi ortodoksisten novgorodilaisten lähetystyöstä Kannakselle päin ja Etelä-Suomeen jo vaikkapa 1000-luvulla, vai niinkin myöhäisestä kuin esimerkiksi jostain 1400-luvun kontaktista ortodoksisuuteen. Komu-pohjainen periytyvä lisänimi suvulla on asiakirjoista päätellen ollut jo 1500-luvulla käytössä. On aivan mahdollista, että se on kehittynyt käyttöön jo esimerkiksi 1200-luvulla. 

Kantaperheellä on täytynyt olla nimi olemassa jo haarautumisvaiheessa, jotta eri haaroilla pystyi olemaan sama sukunimi. Koska Komulaisten suvun jo varhain, ehkä jo 1400-luvultakin, haarautuvilla haaroilla on sama sukunimi, nimi todennäköisesti tulee myöhäiskeskiajalta. 

Myös luontonimistö on voinut antaa aineksia perheiden nimille, varsinkin asutusnimille. Luontonimiin sisältyy sana komu ’ontto, onkalo, kolo, loukko, kuoppa’ tai ehkä muotoon viittaava komonokka ’kyömynenä’ (Mikkonen ja Paikkala 2000). Tällöin tulee pohdittavaksi, onko nimi ollut perheellä jo vakiintuneemmillakin asuinsijoilla vai vasta uudisasuttajiksi tultuaan.

Savon vanhimmassa maakirjassa vuodelta 1541 sukunimi ”Kamalainen” (siis ei Komulainen, ja ero voi olla merkitseväkin) esiintyy sekä Pellosniemen että Juvan hallintopitäjissä. Pirinen (1982) pitää tätä Kamala-pohjautuvaa nimeä kielteisiin ominaisuuksiin viittaavana nimenä, jotka olivat tavallisia Karjalassa ja joita esiintyi jonkin verran myös Savossa. Näitä ovat Kamalaisen lisäksi Kammonen, Kinanen,
Liukkonen, Myöhänen, Mölkkänen, Romonen, Sairanen, Turtinen ja Utriainen. Prof. Kauko Pirisen mukaan nimi Kamalainen on myöhemmin muuntunut nimeksi Komulainen.

Lähteet

Mikkonen, Pirjo ja Paikkala, Sirkka (2000): Sukunimet. Uudistettu laitos. Otava. Keuruu. 895 s.
Paikkala, Sirkka (1997): Sukunimet sukututkimuksessa. Sukutieto 4, s. 4−10.
Pirinen, Kauko (1982): Savon historia II. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534−1617. Pieksämäki.
Hakkarainen, Pentti (2008). Egyptin koptilainen kirkko eilen ja tänään – varhaisimman kristillisen Herran
kasteen juhlan vieton maa. Suomen ortodoksinen kirkko, Kajaanin pogosta. 

http://www.ort.fi/fi/kirkko_palvelee/srk/kajaani/Isien_kirjoitukset_2008/1_6_kasteesta.php. 13.4.2010